tiistai 31. joulukuuta 2013

Hei hei vuosi 2013 tervetuloa 2014


Vuosi 2013 on ollut surun vuosi heti alkoi surullisilla uutisilla ja sitähän on riittänyt... no edellinen vuosi alkoi ihan samalla lailla...
laskin et oisko 8 sukulaista menehtynyt kuluvan vuoden aikana saatan erehtyäkki, mut onneksi on tullut myös sukuun uusiaki lapsukaisia...
Suurin menetys kuluneen vuoden aikana on isäni poismeno :(
Mut iloinen asia vuodessa on ollut kesällä kasvimaan pito..
no käsitöitä on kuluneen vuoden aikana tullut kans paljon tehtyä...
ens vuodelle toivon et on onnea ja iloa eikä yhtään ainutta suru uutista, niitä on tullut jo ihan liikaakin tässä...
uuden vuoden lupauksia oon tehnyt ja uuden almanakanki kävin ostaan et jos sais tehtyä omaa pientä lukujärjestystä... nautinnollista uutta vuotta... me valetaan aamulla tinat kun lapsi pitää saada nukkumaan

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

satukirja

löysin prismasta tämmöisen ihanan satukirjan ja oli kertakaikkiaan pakko ostaa, ois pitänyt se samaa sarjaa toinenki kirja ostaa.. tämän oon joutunut jo lukemaan kahdesti rakas tyttäreni sanoo et hän on tuo Eveliina..
Mä oon taas pohtinut tätä elämää, syksy on ollut erittäin vaikea isän poisnukkumisen takia ja oman diagnoosini et ruokavalion suhteen en ole saanut mitään otetta ja se tietenki kostautunut et painoa reilusti tullut lisää..
tänään sain kuitenki itseäni otettua niskasta kii ja syötyä terveellisemmin ja tehtyä kuminauhajumppaakin... ja uuden vuoden jälkeen alan noudattaan yhtä siivousohjelmaa jos pääsis tästä kaaoksestaki eroon...pakko käydä ostaan kalenteri ja tehdä itelle kunnon liikunta suunnitelmaki mitä noudatan muuten ei tule mistään mitään.. onhan netissäki kaiken maailman ohjelmia mut en tiedä tuleeko niistä sillä lailla noudatettua vai pitäskö se tehdä niin et kaikki seinällä ja laittaa rasti ku toteutunut... en tiedä...mut taidanpa alkaa laittaan töpinäks et pääsis nukkumaanki pitää järjestellä hieman paikkoja
niin kävin tytön kans tänään saunassa halusi et leikitään et minä olen lapsi ja hän äiti, sit se et aikuisena saa tehdä mitä ite haluaa, selitin et ei se niin ole aikuisena pitää siivota ja tehdä kotitöitä ja töitä muutenki kysyin sit mitä lapsena saa tehdä niin vastaus tuli et kiukutella ja leikkiä niin sehän se lapsen tehtävä on... mut tuli mieleen et kuinka sitä itse kans lapsena luuli et aikuisena saa tehdä mitä itse haluaa... joo koskahan sitä elämässä sais tehdä... no varmaan jos ois oikein rikas..

tiistai 26. marraskuuta 2013

tyyny valmiiksi

Sain vihdoinki tyynyn tehtyä täysin valmiiksi kesällä aloittanut tai no oikeestaan keväällä, valmiinahan se on ollut tovin mut langanpäiden päättely tökki, tykkään kovasti ja tyttö kans kiitteli kovasti kun tein hänelle uuden tyynyn.. näin meillä kaikki minkä teen niin lapsihan sen omii itelle.. no onneks on sama maku äidin kans.. mulla huonosti nukuttu yö takana, kurkku järkyttävän kipeä mut kuumetta ei mut aivan sekava olo.. mut aion kuitenki huomenna vääntyä mll syyskokoukseen.. ja päivällä miettiä leivonnaisia.. hyvää yötä..
kommentteja oisi todella kiva lukea ne piristävät kummasti päivää..

maanantai 25. marraskuuta 2013

rölli päivä


Tänään on ollut kunnolla röllipäivä.. meillä muskarissa oli vanhempi lapsi päivä, eli äidit oli matkassa ja teemana oli rölli.. tämän me tanssittiin siellä lastemme kans.. ja eiköhän sit tytöllä tanssissaki rölli teema kun illalla tanssi harjoitukset... ja kun tulimme kotiin niin eiköhän vaan katsottiin pikkukakkosta ja kuinka ollakkaan sieltähän tuli rölliä...
Just tuossa luin facebookista kun  synnäri kaveri pani et juhlivat kahden viikon päästä pojan synttäreitä, huomasin et apua aika käy vähiin pitää suunnitella leipomiset, koristelut askartelut, ohjelma numerot ja mikä pahinta sit siivoukset... ja mulla karmea flunssa EN JOUTAIS NYT SAIRASTELEEN....kun tekemistä niin kovasti.. ja kutsukortitki pitäs vääntää... no onhan meillä hellokitty leimasin eiköhän tässä... ja tulostin laulanut.. mut ei auta ku hetken touhuta ja sit nukkumaan

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

kammoitus langat

Facebookin käsityöblogi ryhmän haasteena pois kammoitus langat/kankaat.. siis tein laukun ja tangolangasta tuubihuivin.. nuo langat on todella pitkään pyörinyt enkä oikein ole saanut tehtyä niistä mitään..pitäs jotain kehitellä lopuistaki pörrölangoista..
ja kun on paljon puuhengareita vois kokeilla tehdä http://dottieangel.blogspot.fi/2010/03/happy-hanger-how-to.html noita hengarin päällysteitä..ois ainaki nättejä

tiistai 19. marraskuuta 2013

vohvelikestit ja hemmoittelua

tänään oli isäni syntymäpäivä, paljon onnea sinne taivaaseen.. Haudalla en päässyt käymään niinpä sytytin virtuaali kynttilän ja paistoin ison kasan vohveleita lapsen riemuksi..
 ostin iltasanomat ja sen liitelehden ja siinä oli ihana resepti, erilaisista kuorinta ym. aineista.. yks oli helpon kuuloiset aineet nimittäin suklaajalkakylpy aine.. hetihän sitä piti testata kun aineet sattui vielä kotoa löytymään.. laitanpa tänne reseptin et jos itellä menee hukkaan niin täältä sen ainaki löydän

SUKLAAKARDEMUMMA JALKAKYLPY
3dl karkeaa merisuolaa
1rkl kaakaojauhetta
1tl kardemummaa

tuli todella ihana tuoksu ja tykkäsin kovasti kun saunassa tein sitä
tytön piti päässä samaan kuvaan.. ja nyt tiedän mitä teen lahjaksi tytön kerhonohjaajille :)

APUA kävin puntarille ja aivan hirveä kuinka sitä on lihonnut, PAKKO ryhdistäytyä ei tuu muuten mistään mitään... tympii aivan tämä saamattomuus, liikunnan ja ruokavalion suhteen.. oon makean suhteen aivan selvästi tunnesyöppö.. ku on stressiä normaaliruoka ei maistu mut sit tää makea ym herkku kyllä maistuu.. en sit tykkää yhtään..ja muutenki oon ollut joka asian suhteen aivan saamaton..nyt pitäs jotenki jo ryhdistäytyä ei muuten tule mistään mitään...
joo oon kans sitäki mieltä et sais pian villitys tatuoinnit/lävistykset mennä ohi.. aivan järkyttävää katsoa kun nuoret nätit tytöt ja miks ei pojatki tatuoivat itseänsä ja monilla montaki tatuointia... joo tässä on moni minun kans varmasti erimieltä tiedetään, haaveilin itsekkin yhteen aikaan mut en onneksi laittanut.. olen nähnyt vanhuksella tatuoinnin joka oli täysin kulunut, eipä se mikään kauniin näköinen ollut..Mut sillä kans toivon et menis ohi ettei minun tyttö itseään sotkis semmoisella..mut mistä sitä tietää minkälainen muoti on silloin kun se on siinä iässä... jaa pitäs lähtä nukkumaan huomenna meno lasten tapahtumaan
oon dave tehohoito buzzador kamppanjassa, oon todella tykännyt tuosta hoitoaineesta tulee jotenki hyvän tuntoiset hiukset, suosittelen kokeilemaan..ja jos on joku kiinnostunut alkamaan toimimaan buzzadorina niin laittaa suosittelijaksi minttu1971..

perjantai 15. marraskuuta 2013

Lapsiltako pitää takavarikoida muumifilmit????

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288620839747.html kaikkea ne keksiiki, vai nyt kamala haloo ku muumipappa polttaa piippua... ja mikä huvittavinta muumit on viimevuosina olleet suosituimpia kuin koskaan omassakaan lapsuudessani, niin tupakointi taas huomattavasti vähentynyt,,, ennen oli vähemmistönä ne jotka ei polttaneet ja nyt on taas toisinpäin.. eli hyvä syyttää muumipappaa tupakoinnista.. ton uutisen ymmärtäisin jos ois aprillipäivä niin sopiva pila lehteen mut ei ole..
joo tämä on sarjassamme sitä et mitä kans en voi ymmärtää ku rasistiseks ajateltiin neekerin suukot, mustaa miestä,lakupete ym.. ja kuinka moni ajatteli niitä rasistisena tuskimpa kukaan, mut joku ns. viisas päätti et ne on rasistisia... ja eiköhän tässä maassaki on paljon pahempia epäkohtia keskityttäis ennemmin semmoiseen ja tommoiset tyhjänpäiväiset höpötykset pois...
löysin ihana reseptin http://suklaapanda.blogspot.fi/2013/02/nopeat-sampylat-ilman-hiivaa.html

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

askartelu sunnuntai..




Tytöillä alkanut syysloma.. ja meillä tullut lumimaahan tänne eli torstaina satoi ensilumi maahan..
tänään sain tehtyä tytär puolelle säärystimet ja nyt tekemässä pipoa..
Eilen sain ostettua ensimmäiset joululahjatki, tytölle löysin baby bornin keittiön ja katselin hintaa niin olipa upea löytö maksoi vain 20 ja oikea hinta melkein 80 euroa..
mahtaa pikkuneiti olla onnellinen..
hyvää syyslomaa kaikille, hmm.. ei syksyiseltä tunnu vaan talviselta..
tyttö katsoi ikkunasta ja tuumas hei hei syksy terve tuloa talvi..

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

buzzador kampanja

minua onnisti et pääsin buzzaamaan näitä uusia air wick kynttilöitä, näissä vaihtuu värit oikeestaan sateen kaaren väreissä ja jää ihana tuoksu toinen on mulled wine& apple ja toinen on purple blackberry fig.. Näitä ihan oikeasti suosittelen ja meillä lapsetki tykkää..
joo toimin tosiaan buzzadorina ja pääsen testaamaan silloin tällöin uusia tuotteita ja kertomaan siitä kavereillekki..olen todella ollut tyytyväinen tuotteisiin mitä päässyt testaamaan, jos kiinnostuit niin laitahan kommenttia..

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kirppislöytöjä ja tuunauksia

 tänään tuunasin ledvalot, monissa blogeissa ollut kertakäyttömukeilla päällystetyt no mä päätin sit käyttää värillisiä mukeja joista tuli ihan kivoja.. ja kuvassa tekemäni neidin tyllihame..
 eilen kävin kaverini kans kirpparilla ja sieltä löytyi söppt 25 numeron lasten luistimet omalleni jo pienet mut ihanat koristeena ja kivasti näkyy ajan patina
sit löytölästä tämä helmi, okei hieman rikki mut ihanan retroa itelläni lapsena ollut ihan samanlainen mut punainen...

olen aivan onnessaan näistä löydöistä jotain joulukangasta lisäksi ostin, ym.. mut nämä on minusta ne tärkeimmät...

eilen aamulla täällä satoi ensi lunta ja tänäänki satanut lunta.. mut maa ei ole vielä valkoinen...
Joulun viettoa taittu jo hieman aloittaa kun neiti harjoitellut muskarin joulujuhla esitystä eli yhtälausetta melkein koko ajan nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo.... ja on sitä kuunneltukki koko kappalekki ....
Sain tiedot salaisesta blogiystävästäni, hmm... näyttäis et samanlaisesta tyylistä ainaki tykkää ... et sikseen helppoa

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Käsityömessuilua ja viikonlopun käsitöitä

 tämän tein eilen linja-automatkalla kun mentiin Ouluun käsityömessuille
ohje http://muitaihania.blogspot.fi/p/s-u-p-e-r-h-e-l-p-p-o-s-y-y-s-p-i-p-o-g.html täältä, kiitos oli ihana ohje tuolla muitaki ihania ohjeita.. tein tän palma langasta joita vielä kätkössäni on
 testasin tätä lumihiutaletta et miten onnistuu huovuttaan hyvin tykkään... eilen näin kivan idean käsityömessuilla jossa oli huovutettu lumihiutaleita sitä voisi jatkojalostaa

 pääsin tekemään siellä kirjansidonnalla pienen kirjasen, ihan kiva konsti, heti prinsessan kuvan valitsin tyttärelle tuliaisiksi... tällä konstilla vois tehdä oman luonnos/idea vihkosen joka kulkis aina matkassa
kenelläpä lapsiperheellä ei olisi sukkahousuja joissa terät rikki, sain aikaiseksi pätkästyä lahkeet poikki ja virkattua reunukset, ja saivat sukkahousut hyvin jatko aikaa....ja sit järjestelin tässä niin hups.. löytyi kolmet lisää...  ihanat tekis mieli itelle kans.. ainaki käytännölliset...

joo eilen aamulla lähdin puoli seitsemän aikaa käveleen käsityökeskukselle, joo lähin hyvissä ajoin ku lapsen kans tottunut kulkeen enkä tajua kuinka paljon nopeempaa meen kun pääsen yksin kulkemaan.. oli ihana aamuinen ilma.. sit lähettiin linja-autolla matkalla ouluun.. pudasjärvelle asti istuin yksin ja puikot heilui ku tein pipoa.. sieltä sit sain juttuseuraaki, kiiitos seurasta Sirkka :) no sit päästiin ouluun kylläpä oli paljon porukkaa,todella pitkät jonot.. kovasti sain uusia ideoita ja ostoksiaki tuli tehtyä... en uskalla edes ajatella kuinka paljon meni rahaa.. Kuvia mitä otin en oikein arvaa tänne laittaa.. ku jotku oli niin tarkkoja et heti kiellettiin valokuvaamasta, toisaalta ymmärränki ku jotku häikäilemättömästi varastaneet ideat ja laittaneet myyntiin.. joo no jos laittaa myyntiin niin pitäs sitä jotain omaperäistä kans siihen sit keksiä... oonki monesti ihmetellyt kun näen myynnissä valmis malleilla tehtyjä, et eiks myyntiin pitäs laittaa ite suunnittelemaa ja kehittelemää... ainaki mun järjen mukaan... no eri asia on jos joku tilaa jonku lehden mallinmukaan jonku tietyn minkä haluaa...
mut tänään oon itsestäni erityisen ylpeä en ois silloin yhdeksän vuotta sit uskonut et tää päivä koittaa ja voin sanoa et olen ollut tasan 9 vuotta ilman TUPAKKAA... Kyllä siitä niin monet kerrat yritin päässä eroon ja kauheita vieroitus oireita ym.. mut näin vain pääsin ja tällä kertaa ei ollut edes vaikeaa... joo miten pääsisin eroon makean himosta.. se onki taas toinen juttu...
mut nyt nukkumaan huomenna siivouspäivä tytön muskari ja tanssi..

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

askartelu keskiviikko




kysäsin tyttäreltäni tänään et jos saat itse päättää mitä haluaisit tänään tehdä niin rakas lapseni vastasi et askarrella ja me sit askarreltiin.. tänään oli perhekahvila päivä siellä porukalla maalattiin käsikukat, todella kivoja tuli..
tässä tutön omaluomus joka on meriprinsessa.. tätä se innoissaan itse teki..
eilen minulla oli hieman vaikea päivä kun hain tyttöä kerhosta menin kävelemällä niin tunteet nousi pintaan ikävä tuli isää.. itkua siinä pidättelin kunnes sit kaverilleni purskahdin itkuun.. no onneks oli aurinkoinen päivä, niin lähdettiin lapsen kans retkelle, haettiin luonnosta askartelumateriaalia eli huomenna aletaan niistä tekemään sit kuvia laitan retkestä ja valmiista tuotoksista...

maanantai 7. lokakuuta 2013

Maanantain mutinat



tuossa vihdoin kuvat tyttäreni piirtämistä tiskirätit, vietiin samalla mummille ja Kati-mummulle samalla kun mentiin kemiin hautajaisiin..
Eilen oli kunnon toimintapäivä aamusta leivoin tyttärien kans pipareita en jaksanut kuvata kuin yhden piparin ja se on minun joulublogissa http://evenjoulu.blogspot.fi/ täällä näin..
tyttö kans innoissaan koristeli.. sit kauhealla kiireellä kamppeet kasaan ja lähettiin Kuusamon tropiikkiin andry brits puistoon ja uimaan... harmi lasten allas ja pore allas oli suljettu..
Kohta puolin tässä lähetään viemään tyttäret muskariin ja ite kauppaan ja sit käydään Pirjon päiväkahvilla ja illasta sit muskari..
Voi tätä alle neljävuotiaan mielikuvitusta..
tässä yks päivä se tuumas et kun paljon kaivaa lapsena nenää niin tulee isona sit pyllynkarvoja, no seuraavana päivänä se tuumas et äiti miksi et ole aikoinaan uskonut äitiäs ja isääs, mä et miten niin kun sulla on pyllyn karvoja..no justiinsa
sit oon tässä miettinut net koskas oikeen alkaa kuolemasta puhumaan ottaen huomioon et isäni vasta kuollut, no sit tässä yks ilta selitti et hänen koulukaverinsa oli juossut tien yli ja jäi auton alle ja sit sille tuli siivet selkään ja siitä tuli enkeli.. kovasti selittää koulukavereista ja tytöllähän on koulu portailla..
et tää on toisaalta lapsen kans antoisaa aikaa kun on noin pieni vielä mut muuten omasta mielestä iso tyttö ja ihana ku pieni lapsi sanoo äiti minä rakastan sua, mikään ei oo niin ihanaa... mut toisaalta toi uhma ikä kiukkua... voi hyvä tavaton miksi sitä ei voi nätisti pyytää esimerkiksi mehua vaan huudetaan MEHUAAAA!!!!!!!
mut jos noin pyydetään niin takapuolenihan ei varmasti penkistä nouse.. ja yhtä asiaa oon miettinyt kun loppukeväästä ja kesällä ja alkusyksyllä ois helppo kuskata lasta harrastuksissa ku ei tarvi pukea ( osaa ite mut vetkuttelee) ja pääsis helposti pyörällä niin eipä juuri oo harrastuksia... mut sit ku alkaa harrastukset ilmatki on jo niin kylmät et alkaa se taistelu, ja kohta lumi tulee maahan niin ei pääse pyörälläkään niin silloin joka päivälle jotain menoa.. jotenki nurin kurista..
mua huvittaa ku jotku niin oottaa talvea, mut joo miksi ei jos ei tarvis joka hiton kerta ku johonki lähtee niin varata niin kamalasti aikaa.. ja tapella lapsen kans, meillä ainaki vielä toimii toi käänteispsykologia et jos haluan lapsen jotain saada tekevän niin sit kiellän...
mut nyt hyvää viikon alkua kaikille, ja voi et ootan lauantaita pääsen käsityömessuille ja kaiken lisäksi yksin...
vaikka kuinka elämässä oisi murheita niin silti pitää sitä iloa etsiä ja tehdä semmoisia asioita mistä nauttii...

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

lehtipuusta variiseepi

Lehti puusta variseepi
päivä yötä pakenee.
Lintu pieni syksyn tieltä
kesämaille rientelee.

Minä, pieni paimentyttö
lentohon en pääsekään.
Tänne, tänne jäädä täytyy
syksyhyn ja ikävään.

https://play.spotify.com/album/1ZZ3KRijACPQa0MSky5Grn

tänään soinut päässä tämä laulu, syksy tullut..
ja tänään isän kuolemasta tullut tasan kuukausi, ikävä on.. outoa et ei enää voi isälle soittaa...
Lisäksi  vielä harmittaa kovasti, sain samana päivänä tietää et minulla on pbc maksasairaus, just isän kuolinvuoteen ääreltä suoraan oyssiin, jokainen varmaan osaa kuvitella kuinka sekasin olin,,,
no olen oottanut ja kironnut kun kelalta oisi pitänyt tulla uusi kela kortti, kun joudun syömään lääkkeitä.. laitoin kelalle kyselyn et missä se kortti oikein viipyy, niin lääkäri ei sit ollutkaan laittanut kelalle lausuntoa.. voi prkle.. kohta joudun taas lääkkeitä ostaan ja ne ei mitään halpoja edes ole... :(
raivostuttaa toi välin pitämättömyys..
ja haluttais tehdä käsitöitä, askarrella tai jotain mut mitään en saa aikaiseksi.. en edes liikuttua vaikka pitäis.. jos käyn asioilla niin loppupäivän aivan naatti... jotain piristystä tässä kaipais...sais edes siivottua loppuun..
no ehkä vielä iloksi muuttuu...
kävin sunnuntaina testaamassa saunajoogaa rukalla, yksi kaverini oli laittanut facebookiin et hänen kyydissä pääsis, no heti tartuin tilaisuuteen et minä lähden kun miehellä kerta oli vapaata...
no kotoa lähtö ihana rakas lapseni jäi parkumaan perään, et en pärjää ilman äitiä... no just joo..
mentiin sinne ihana hirsi rakennus, ekana kun aukaisimme oven niin näkyi takassa tuli.. ja ihana puun tuoksu..
sit mentiin perälle huoneeseen jossa pöydällä vesikannuja ja laseja sekä vesipulloja..
saunassa kynttilöissä tulet ja katossa ledvaloja.. ja ite jooga ihanasti hiki valui,.. mikä oli ihan erilaista kuin tavallisessa hathajoogassa, voi et oon kaivannutki joogatunteja.. no ihana olo kuitenki tuli kaiken kaikkeaan..ja menomatkalla nähtiin järvellä satoja joutsenia.. kohta salkkareita katsomaan

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Muisteluja Mauri-myrskystä

vuonna 1982 olin viidennellä luokalla koulussa ja muistan kun koulussa katsottiin et onpa kova tuuli, mutta sit koulun jälkeen se myrsky paheni ja vesi nousi hyvin korkealle.. katoista lensi pellit ja autojaki muistaaksein lenteli.. kovasti tuhoja se sai aikaiseksi.. no illalla se ilmeisesti oli senverran tyyntynyt et lähdin lasten keramiikkaan ja siellä kynttilän valossa tein tuon kasvopatsaan, sähköthän vielä oli poikki.. tuossa linkin takana on lisää tietoa siitä myrskystä.. oisi ihan kiva jos ois kuvia mut eipä ainakaan itselläni ole.nuista linkeistä saa enemmän tietoa.http://fi.wikipedia.org/wiki/Mauri-myrsky ja http://yle.fi/uutiset/mauri-myrsky_oli_vuosisadan_myrakka_pohjois-suomessa/5886327... eli siitä Myrskystä on jo aikaa tasan 31 vuotta...

Nimipäivä onnittelut kaikille Mauri nimisille .. minulla oli erittäin raskas viikonloppu takana, mut siitä päivityksen teen huomenna..

perjantai 13. syyskuuta 2013

surun mietteitä

Tuntuu todella pahalta, tunteet nousivat pintaan...
just ystäväni kans puhuin puhelimessa hän kertoi et 13.8 olin laittanut tekstiviestin et semmoinen olo et jotain ikävää tapahtuu  ja itkettävä  olo oli tullut.. 20.8 sain tietää et syöpä oli saanut isässäni voiton.. et todella hirveetä, heti seuraavana päivänä lähdettiin kemiin.. ja suoraan sairaalaan katsomaan isää..
tuntui pahalta et isä suunnitteli omia hautajaisia...viikon verran se sit oli läskässä, maanantaina pääsi kotia oli tarkoitus et saattohoito olisi kotona, se laitettiin kävelemään alas taksiin jota joutui odottaan 45min, ei ,muka ollut pyörätuolia..ja ei edes matkaan happipulloa jota ois tosissaanki tarvinnut.. no illalla sit joutui meneen vuodeosastolle.. ja päivä päivältä huononi, yhtenä iltana kyseli tyttärestäni, surullisena isä tuumasi et paljosta hän joutuu luopumaan.. mut niin jouduttiin mekin..
perjantai iltana isä kävi virkeämpänää, söiki kunnolla viimeisen kerran.. ja ennen nukkumaan laittamista luki iltarukouksenki eli levolle laske luojani armias ole suojani, loput jätti lukematta ja loppuun vain minä luotan nukkumiseen..
seuraavana päivänä ei enää kyennyt juuri puhumaan, me sit äitipuoleni kans luettiin se isälle ja näin kuinka isällä kyynel valui silmä kulmasta..
ja sinä iltana kuume nousi tuli keuhkokuume, sunnuntaina ei paljoa muuta kuin nukkui..
tätini ja hänen mies tulivat yöksi sinne ja puoli kuuden aikaa soittivat et isä on nukkunut pois.. toisaalta helpotti et isä päässyt tuskista pois...
ja kuinka toivoin et isä voittais syövän, mut perhana päin vastoin kävi... miks semmoisia sairauksia onki ja välillä tuntuu et miksi lääkärit ei perehdy vaihtoehto hoitoihin jos niitä yhdistämällä lääketieteeseen  saatais parempia tuloksia aikaiseksi, lääkärit herätkää ottamaan asioista selvää...tulee väkisten mieleen et oisko luontais tuotteilla isä voitu pelastaa...


isä oli kuitenki harvinais laatuinen mies,
hän on elämänsä aikana juossut yli 50 marathonia,
sekä  muutaman kerran hiihtänyt finlandia hiihdossa..
ja tuntuu tää uskomattomalta et isään tuli tuo sairaus,
 en muista elämäni aikana isä olisi edes flunssaa sairastanut...
joka asiasta hän aina ajatteli positiivisesti ja periksi ei anneta meininki..
olin aina ajatellut et isä elää yli 90 vuotiaaksi mut toisin kävi...

muistan teini aikana isä luki mulle juoksija lehdestä juttuja nyt tekisin mitä tahansa kun hän vain olisi lukemassa..itseäni ei siinä iässä paljoa kiinnostanut..

suru ja kaipuu suunnaton
niin lopullinen  tää kaikki on..

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

tytöt kouluun ja pojat eskariin...


Täällä Kuusamossa on koulumuutokset nyt tapetilla kun kouluja aiotaan yhdistää, mieheni luki siitä maanantai aamun lehdestä.. Tyttäremme kuunteli ja löi nyrkillä pöytään ja sanoi et tytöt kouluun ja pojat eskariin.. mieheni kysyi kaikkiko ja koko ajan eli noin 10 vuotta niin tyttö tuumasi et niin... no mies soitti koilissanomien meille soitetaan palstalle, ja tän päivän lehteen se sit tuli... kerranki jotain piristävää, yleensä aina jotain nurinaa ja moittimista noissa...

no nyt oon vähemmän jaksanut tänne päivittää... ku ei oo paljon mitään jaksanut, tai paremminki ehtinyt sadonkorjuun aika

lauantai 7. syyskuuta 2013

isä

Voimasi uupui olit väsynyt niin.
 Me katsoimme silmiisi sammuviin.
Toivotimme :isä rakas hyvää matkaa
 sun täytyy tästä yksin jatkaa
.Mut seurana sulla on enkeleitä
 me hyvästelemme silmissä kyyneleitä..     

maanantai aamuna rakas isäni nukkui pois, syöpä vei voiton.
olin pariviikkoa kotiseudulla, raskaalla matkalla... Isä oli saattohoidossa Kemin vuodeosastolla os 1, sinne erittäin suuret kiitokset ihanat hoitajat ja ihana lääkäri.. meidät omaisetki otettiin todella hyvin huomioon ja isä sai tosi hyvää hoitoa..
Tässä isän sairastumisen aikoihin on ollut hirveän rankkaa, en ole tänne aikaisemmin oikein kirjoitellutkaan tästä kaikesta.. itsellä ollut kans tosi vaikeaa kun matkaa on yli 250km ja kulkuyhteydet todella surkeat.. oon etsinyt onko Kuusamossa omaisille vertaistuki ryhmää eikä ole, välillä tuntui et oon ihan yksin kaikein tämän keskellä, ja läheisienkään kans en voinut välimatkan takia olla...
mut kyllä tässä oon raivoissaan ku kuullut kaikkea miten länskässä on isää kohdeltu, suoraan sanottuna jos potilas ei väsy taisteleen niin se väsytetään...aivan hirveetä.. ja isäni oli luonteelta todella positiivinen ja taistelija luonne, kuvastaahan se luonnettaki kun on yli 50 maratooniaki juossut..
tuntuu hirveältä ajatella et isä on todella pois et en voi enää kuulla isän ääntä, enkä  nähdä sitä muualla kuin unissa... elämä  on epäreilua...


perjantai 9. elokuuta 2013

elokuun kymppi kohta


 tänään neiti leikki retkellä oloa jälleen kerran kuljettaa lelut toiseen huoneeseen et hän on retkellä, ja tällä kertaa se teki kartanki kyllä se niin antaumuksella sitä tekikin, jossain tuolla kartassa on laitalan luomutilakin.. pitäähän se olla et tyttö osaa serkkujen luo mennä :)
 lähettiin eilen ajatuksia karkuun mustikkaan, meillä täällä päin on tämmöisiä muurahaiskekoja aika paljonki.. varsinki pururadan varrella... kokoa voi verrata tyttöön joka on noin metrin pitkä..
meillä täällä päin on aika paljon poroja tällä kertaa tiellä vastassa oli tämmöinen hellyyttävän söpö poro...
oon tänään tehnyt mustaherukka piirakan ja voileipäkakun tekeytymään et huomenna koristelen kun on ystäväni tulossa seurakseni juhlistamaan vanhenemistani,, eli tunnin päästä on minun synttärini... ja lapsen takiaki niitä on pakko viettää sille on niin tärkeitä kaikki syntymäpäivät ja nimipäivät, varmasti lapseni suusta kuulen monta kertaa huomenna et hyvää syntymäpäivää äiti, on se niin rakas...
ja tähän vielä lapsen suusta juttu, isäpuoleni kysyi tytöltä et mitä isi tekee työkseen, isi on meijerillä töissä vastas siihen tomerasti et pilviä.. kun olimme lenkillä pururadalla ja meijerin savupiipusta tuli savua niin sit tyttö hoksas et isi tekee töissä pilviä..
puhuimme ystäväni kans politiikkaa..ku kaikki ruoka on niin pirun kallista, et miks ei oteta just terveellisitä ruuista kasviksista ja vihanneksista ym. terveellisistä sitä arvolisä  veroa pois ja lisätä vaikka ne suoraan tupakkaan ja alkoholiin ja muihin epäterveellisiin... vois vaikka täysjyväpastan esim. veron siirtää suoraan siihen valkoiseen makarooniin joka taas ei oo terveydelle niin hyväksi..ja sais linja-autoihin ja juniin olla samat alennukset työttömille kuin eläkeläisille, ja raivostuttaa ku linja-auto on kalliimpi matkustaa kuin junalla ja täällä ei edes ole rautatietä..voi kunpa pääsis päättämään ite kaikista asioista, ois paljon yksinkertaisemmat sävelet..säästetään oikeista asioista et järki käteen..mut nyt nukkumaan... aamusta taas touhuamaan

ai niin mun kummipojalla ja siskon tytöllä alkanut ihan  uusi vaihe elämässä, varhais lapsuus on nyt takana päin ja koululaisen elämä alkanut aloittivat nyt sit eka luokan..

torstai 8. elokuuta 2013

kirppari löytöjä


kävin eilen tytön kans kävelemällä kirpparilla ja kasvimaalla , tämmöiset ihanat löydöt tein kuvasta puuttuu mun bolero joka maksoi 2euroa ja puinen domino peli joka maksoi saman verran... tuo kattila maksoi vain 1,50 sai tyttö leikkeihin ja äiti silmän ruokaa ja noi söpöstely ruusukahvikupit vain 6 euroa olen todella tyytyväinen näistä..ja kasvinmaalta satoa poimin tillit ja pinaatti ja yks iso kesäkurpitsa taas...mut kyllä jalat huusivat hoosiannaa ku melkein viistuntia ollut jalkojen päällä..
tänään tyttö ilmoitettu tanssikerhoon ja seurakunnan kerhoon käyty tutustumassa ihanat tutut hoitajat ja jee perjantaisin vielä parkki,.. tiedossa itellekki omaa aikaa...

maanantai 5. elokuuta 2013

kesää

en ole pahemmin saanut aikaiseksi päivittää... on tullut käytyä ystäväni mökillä oli aivan ihana reissu sekä kotiseudullani kemissä.. jossa pääsin hillaanki ja tivollissa käyty.. ihana ollut nähdä paljon sukulaisia ja ystäviä, mut ei sitä noilla reissuilla paljoa ehdi varsinkaan ku ei ole mitään kulkuneuvoa käytössä..
ostin itelle crostrainerin ja myin pois kuntopyörän, tänä aamunaki tullut tehtyä sillä yli 23 min yhteensä 5km... hyvin pääsin ruokavalion kans ennen kemin reissua niin nyt sit kaikki tullut takas ja en oikein saa niskasta itseäni kii en ala....
käsitöitäki tullut tehtyä mut siitä sit toisella kertaa pitäs lähtä laittaa lapsi nukkuun aamulla aikaisin herätys ja hommaa riittää ku tupperit ja siivota pitäs :P

torstai 18. heinäkuuta 2013

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lämsänkylän kodalla makkaranpaistossa

Oltiin perheen kesken makkaran paistossa ja hernekeppejen haussa.. matkassa ei ollut kuin yks paketti makkaraa jotka ei alkuunkaan riittänyt joten mies joutui lähteen kauppaan hakeen lissää.. No sillä välin katsoin uhkaavia pilviä heti kun alkoi hieman ripsimään vettä niin ei muuta kuin tavarat ja valmiiks pilkotut puut kotaan ja tulen tekoon, jännäsin saanko syttymään onnistuin.. No ootellessa paahdettiin vaahtokarkkeja ... Sit käytiin kepit viemässä kasvimaalle, ja siellä tietenki oli kitkemistä kuten aina ja retiiseitäkin otin.. Ja sit käytiin laiturilla istuskelemassa siellä seurattiin sorsapoikuetta ja rannan tuntumassa älyttömästi pikkukaloja.. On kyllä ollut ihana päivä

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Vihersmoothie

2 sellerin vartta
Hieman salaatin lehtiä
Puolikas lime
Omena tai pari rkl omenasosetta
1 tl väinönputken siementä

Ohje oli fit lehdessä mut hieman muutin sitä mieleisekseni...
Oon kehittämässä omaa kotijumppaa johon yhdistyy kahvakuula,kuminauha, jumppapallo ja hulavanne.. Kumma jos tätä mammaa saa kuntoon

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Herkku smoothie

Ajattelin laittaa tänne parhaat reseptit ku vihot ja kirjat ei ole koskaan mukana ku ollaan reissussa..
Suklaa smoothie saunajooga kirjasta
1dl cashewpähkinöitä
1,5dl kauramaitoa
2banaania
1rkl kaakaojauhetta

tänään on Marian päivä ja vietetty tyttäreni nimipäivää kutsuttiin kylään ystäväni tyttärensä kans voi et lapsilla oli hauskaa...

Eilen oli rakkaan siskontytön syntymäpäivä täytti 7vuotta eli myöhäiset syntymäpäivä onnittelut

torstai 27. kesäkuuta 2013

Eka satoa kasvimaalta

Oli retiiseitä kasvanut ja kohta varmasti saa pinaattia.. Prismassa oli tullut mielenkiintoisia kattiloita monikohan muksu haluaa...

Valmiit kyhit... ja muuta höpinää

tässä kyh 1 ja 2 valmiina kohta menee omistajilleen
tässä kolmas,, alun perin eka
4 ja 5 mut tuon kukan luultavasti teen pantaan
6 liinas
7. lasinalusta mut pikkuliina pikemminki muovinarusta
pannun alunen eli kyh 8

kyh 9 juhannusruusu liina


ja ollaan tänään leikitty kännykällä tiedossa erikoisia kuvia tänne :)
nyyh helteet taas ohi, hyi kuinka kylmäksi se taas tuon ilman veti ei kiva, ois edes normaalin lämmin mut ei .... en tykkää sit yhtään kesällä pitää olla lämmin kuuma kans käy mut ei kylmyys...
nyt neulomaan hametta... sais senki valmiiks joskus